maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pari kuvaa Realista + kuulumisia



Huh! SM-kisoista on selvitty ja yritän saada niistä koottua postauksen lähipäivinä. Teksti on oikeastaan jo kirjoitettu, mutta odottelen Jennyltä muutamia kuvia, joten olen joutunut hieman viivyttämään kyseistä postausta.

Viime viikkoni on ollut aivan älyttömän kiireinen. Minulla on ollut esim. kolme vaativaa koetta ja nyt sitten on tulossa vielä ranskan suullinen (ei paha). Mutta minulle on tulossa kahdesta eri aineesta valtakunnalliset! Eiii... Onneksi kuitenkin kohta on jo kesäloma!

Minä ja Jenny muuten järjestämme kilpailut su 24.5. (ilmoitus on Skh-foorumilla). Kilpailuissa on mm. kaksi kouluratsastusluokkaa, Barrel Racingia, Western Equitationia ja esteitä. Lisäksi me olemme saaneet järjestettyä sinne viralliset IRL-näyttelyt. Olemme nähneet kamalasti vaivaa noihin kisoihin ja ruusukkeetkin tulevat maksamaan lähemmäs sataa euroa. SILTI IHMETTELEN, miksei melkein kukaan ole osallistunut näihin? Mikä on mennyt vikaan?

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Helsingissä. Ilmoittautuminen vain Skh-foorumilla minun ja Jennyn kisatopicissa.

      Poista
  2. Voi olla että kisaajahalukkaille luokat ovat joko liian haastavat, tai sitten liian pienet herättämään kiinnostusta.. Mä olisin ollut halukas tulemaan, kun ei tuossa nyt niin pitkä matka olisi, ja olisin suostutellut (pakottanut xD) kavereita mukaan kun vaikuttaa niin kivoilta kisoilta, mutta mulle koululuokat liian haastavat ja esteluokka taas liian pieni .... Olisiko mahdollista pitää vielä jokin astetta isompi esteluokka, kuten vaikka 70-80 tai 80-90 cm, joka voisi herätellä kisaajien kiinnostusta ? :D ..

    Haluisin tulla mutta kun bussilla varmaan joutuisin kulkemaan, niin en jaksaisi näyttelyiden takia raahautua ...

    - KitKatPoni

    VastaaPoista
  3. Kiitos ehdotuksesta! Lisäsimme vielä yhden pienimuotoisemman luokan. Noin korkeita emme viitsineet pohjan takia ottaa, mutta järjestämme kilpailuiden loppuun vielä esteluokan 60-70 cm. :)

    VastaaPoista
  4. Varmaan tuo osallistumismaksu, yleensähän 2-3€ kattaa koko kisojen osallistumisen, mutta 2€/luokka voi olla joillekin liikaa, itsekin maksan osallistumisestani 11€. Mutta mistäs te noin kalliita ruusukkeita, itse olen tilaillut rosetti.net -sivustolta ja selvinnyt muutamalla kympillä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä. Tosiaan aiomme palkita jokaisessa luokassa viisi parasta, estekalusto on laadukasta ja joudumme muutenkin hankkimaan jos jonkinlaisia tavaroita kisoihin. Lisäksi tulostamme kaikenlaisia papereita ja näin.

      Poista

Asiallinen käytös kommentoidessasi, kiitos! :)