maanantai 2. maaliskuuta 2015

Täältä tullaan Tampere!



Tänä vuonna keppihevosten Suomen mestaruuskilpailut järjestetään lauantaina 11.4. Tampereella, Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa Hevoset -messujen yhteydessä.

Ilmoittautuminen alkoi sunnuntaina 22.2. klo 14 ja paikat täyttyivät melkein heti. Ilmoittautumisvieraskirja kuitenkin ylikuormittui ja bugitti, jolloin osa ensimmäisen minuutin aikana tulleista viesteistä poistui. Oma viestini kuului tähän luokkaan. Nyt ongelmat ovat kuitenkin ratkaistu ja pitää olla kiitollinen SM-kisojen järjestäjien ahkeruudesta, vaikka lähtölistat saapuivatkin melko myöhään. Toivottavasti ensi vuodelle keksitään parempi ilmoittautumissysteemi.


Itse olin pyrkinyt kolmeen ratsastusluokkaan sekä näyttelyihin. Minulle kävi suhteellisen hyvä tuuri, sillä pääsin jokaiseen ratsastusluokkaani. Näyttelyihin pääsin viidennelle varasijalle.

Ja tässä starttini. (Lopulliset lähtölistat arvotaan todennäköisesti myöhemmin.)

klo 11.45 - Esteet 50 cm:
5. Jolie - Herra Herbertti

klo 14.30 - Koululuokka Helppo B:
13. Jolie - Herra Herbertti, risteytysponi

klo 16.50 - Esteet 70 cm:
8. Jolie - Herra Herbertti

klo 18.10 - Näyttelyt (varasija)
35. Jolie - IST Diamant à l'état brut ox, arabialainen täysiverinen, tamma


Minua saa tietenkin tulla moikkaamaan, mutten pitkien luokkavälieni (puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin) vuoksi ole välttämättä koko ajan kilpailualueella. Liikun varmaan pääasiassa Jennyn (ja Kitin ?) kanssa. Lähempänä kisoja tulossa lisäinfoa blogiini mm. kisa-asustani, ponien varustuksista jne.

Pakko lisätä, että en jännitä tällä hetkellä ollekaan noita kisoja. Tuo koululuokka toisaalta hieman hermostuttaa, sillä ne ovat ensimmäiset koulukisani, joissa minun pitäisi vetää jokin tietty rata. Uskon kuitenkin oppivani radan, mutta vasta kuukauden päästä pääsen näyttämään osaamiseni.


Olen myös juoninut erästä juttua erään tietyn henkilön päänmenoksi Jennyn kanssa. köh Tämän tarinan kerron sitten itse SM-kilpailupostauksessa. Siis, jos se onnistuu.

Tässä taitaa ollakin tämänhetkiset SM-hehkutukseni. Satun vain olemaan tällä hetkellä niin innostunut aiheesta, että jo nyt pitää kertoa kaikki. :D

Ja laskeudutaampas viimein Jolien pilvivaltakunnasta takaisin maantasalle ja antakaas minun seitellä muutama asia arkisemmista asioista.


Kävin tässä yksi päivä räpsäisemässä pari kuvaa juuri uudelleentäytetystä Novasta. Kuvat eivät valitettavasti onnistuneet kovinkaan hyvin (miksi edes julkaisen ne blogissani?!). Kuvat löytyvät Novan uudesta kuvagalleriasta.

Novalla on myös täällä blogin puolella uudet sivut. Ne tosin kaipaavat vielä hienosäätöä, mutta olkoon nyt jonkin aikaa tuommoiset hieman keskeneräiset.


Sitten vielä se juttu, että olen jälleen innostunut tekemään hepolaisia, joten tulette näkemään minunkin osaamista käsitöissä täällä blogin puolella. Myyn varmaan kaikki tulevat tekemämi hepat, ellen sitten satu olemaan poikkeuksellisen tyytyväinen johonkin yhteen. Suurmyyntiä kuitenkin saattapi olla luvassa.



Tässä olikin turinani tällä erää. Toivottavasti tämä postaustauko ei toistu ja näin. Jos sinulla sattuu olemaan mielessä jokin postausidea, otan sen mielelläni vastaan. :) Hyvää alkavaa maaliskuuta!

Oletteko te tulossa tämän vuoden SM-kisoihin? Mihin luokkiin osallistutte?

4 kommenttia:

  1. Onpas kivan oloinen blogi :) Olen tulossa SM'iin, 50cm tyyliluokkaan ja koulumestikseen.

    VastaaPoista
  2. Tulossa sm-kisoihin. Blogisi on oikein mukava!
    Onnea sinullekin Jolie.
    -Kiti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kiti! Hauska nähdä sinuakin sitten SM-kisoissa. :)

      Poista

Asiallinen käytös kommentoidessasi, kiitos! :)